tiistai, 9. helmikuu 2016

Hiihdä saareen saatana

Realismipäivitys.

Masentua ja meinata vajota pohjaan. Konkreettisesti pohjaan. Siihen sillan keskivaiheille.

No kai se oli armoa itseltä tai joltain ja löysin terveysaseman kautta terapeutin. Sain lääkkeitä ja keskusteluapua. Helpot viina ja napit, vaihtuivat koululääketieteen keinoihin sekä vuorovaikutukseen. Kannattelin puolisoani hänen suossaan, mikä oli koko perheen suo. Väsyin uudestaan ja saan taas avun. Hulluuntua en ehtinyt koskaan. Opin puhumaan ja käsittelemään pelottavat sisäiset helvetit mitkä saavat jotkut juomaan, jotkut tappamaan, jotkut huoraamaan. Opiskelin uuden ammatin, ja vielä jatkoa sille, yhteensä viisi ja puoli vuotta. Täydellä työkyvyllä varustettuna lapsia isä kasvattaa, rakentaa tulevaisuutta ja maksaa joka kuukausi kotilainaansa. Mielen takia ei enää sairaslomilla ollut yli kymmeneen vuoteen.

Totta kai tulevaisuuden rakentamiseen kuuluu varautuminen ja kukapa ei haluaisi rakkaittensa elämää turvata jos itsestä aika jättää lusikan nurkkaan. Henkivakuutukset ja niin edespäin. Vaan olen tehnyt virheen. Valtionliike ei masennuslääkkeittensä ostosta pidä kansallista kirjaa. Menin minä ja kerroin lääkärille vaivoista. Masennuksesta, univaikeuksista, itkuisuudesta, väsymyksestä mikä ei lopu nukkumalla. Ne on siellä tallessa, ja ne estävät saamasta henkivakuutusta. Ei, ei kyse ole siitä että korvausta ei makseta mikäli syön kaikki unilääkkeet ja juon pullon viinaa samalla kun laitan takkaan tulet ja pidän pellit kiinni. Masennuksen julkistaminen ja siihen avun hakeminen evää sinulta mahdollisuuden saada henkivakuutusta. Vastuullisuus kusee nilkkaasi. Sinun ei kannata hakea apua, mikäli uskot joskus vielä haluavasi tulevaisuudelta turvaa. Eihän se näin voi mennä, mutta menee.

Tehkää ennemmin olutta.
 

lauantai, 17. lokakuu 2015

Aaltoja aaltoja

Nyt on kaikki aika hyvin. Olutta pöhisee kahdessa käymispöntössä, tulee aika hyviä tuoksusta päätellen. Ipaa ja Belgiä. Parisuhde ei akuutisti kurista. Hirttoköysi oli joskus liian paksu solmittavaksi. Lääkkeet laittoivat vain oksentamaan henkisesti. Vaikka seisoin omalla laiturillani kesäisenä yönä kuuntelemassa usvan seassa nussivia sammakoita, hekumoiden mustan veden olevan kuumaa. Kuin jokin esihelvetti joka syleilee ennen sitä varsinaista. Aallot eivät olisi yltäneet vastarannalle kun hitaasti olisin kahlannut hukkumaan. Olihan niitä, kuolemisen yrittämiskertoja. Ala-asteelta asti. Sinne tarkentuu ensimmäiset itsetuhoisuuden muistot. Aaltoja tulee ja menee. Nyt on mennyt, mutta seuraava tulee kun en huomaa.

Miksi se runollisuus ja valuvan veren kauneus ei syty, kun aallon pohja on mennyt? Eikö siemaus kypsynyttä hunajaviiniä ole enemmän kirjoittamisen arvoinen kuin pullollinen Jägermaisteria kietaistuna maailmanlopunahdistukseen? Olen kun ahdistaa ja se on pervessiä. Ystäväni kävi eilen teekupposella. Ainoa joka on sanonut, ja sitä varmasti tarkoittanut, minun voivan soittaa milloin vain kun käy liian synkäksi. Nyt kun vesi ei ylety kaulalle asti, nyt kun en päivittäin ajattele omaa kuolemaani, lapset kasvavat tasapainoisempina kuin minä ikinä voin huokaista hyvällä mielellä. Turhaa pelleilyähän on aivan liikaa. Tavaroilla masturboimista, ulkokuoren puunaamista ja ideaalin tavoittelemista kaiken muun kustannuksella.
Minä kaadan nyt itselleni oluen, otan kainalooni koiran ja katson zombieita. Tasapainoilen toden ja sadun välillä. Koirani opettama ehdotton rakastaminen kohtaa piikikkään pesäpallomailan heiluttelun. Hyvä niin. Elän.

keskiviikko, 19. elokuu 2015

Saisinpa kuudennentoista minuutin

Se on ohi, tuo kuuluisuuteni. Minua tunnetaan enää pienessä piirissä, eikä kukaan huutele perääni kohteliaisuuksia ansioistani. Nimikirjoitukset on jaettu eikä niiden arvo tästä nouse. Ilmaisella mainoskynällä kirjoitettuna ei musteelle juurikaan jää hintaa. Loputtomasti kahvipöytäkeskusteluissani tulen kertomaan tekemisistäni aina tilaisuuden tullen. Minua ette unohda, en suostu siihen. Minulle taputettiin ja minä kumarsin. Usein tulin uudestaan kumartamaan. Minusta sai olla ylpeä ja iloinen mutta enhän minä sitä loputtomiin halunnut. Miksi olisinkaan? Millaisena voisin haluta joutua murehtimaan pandasilmistäni olohuosuissa. Huomasin seisovani ruokakaupassa uimasortseissa ja teepaidassa, jaloissa liian pitkät sukat ja kirpputorisivustolta halvalla saadut paljasjalkakengät. Ei miehekseen minua tunnusta. 

En halua olla tavallinen. Minä haluan löytää rohkeuden elää aivan mitättömän keskiarvoreiskan elämän. Kunhan sen yhden pikkupikkukuuluisuusunelmani toteutan, lupaan pysyä taustalla mutta jos joku minut välttämättä haluaa julkisuuteen niin sillä hinnalla jonka siitä maksatan pystyn kyllä olemaan lopun ikääni lowprofile.

Pelottavalta se vaikuttaa se sokeus. Se voi tietenkin olla jokin kasvamattomuuden jakso elon tiellä jolla teette turhuuksien markkinoista stadionkeikan. Katsokaas, pinnalle pystymme liimaamaan monenlaisen kulissiksi kelpaavan fasadin. Jokaisella julkisuudessa ja työpaikan kahvihuoneessa on fasadi, mutta julkinen fasadi lienee pientä piiriä kovempaa. Toki on hyväksyttävää, että popin kuningatar pitää julkiskuvansa täydellisen suunniteltuna kansikuvia myöten, suojellakseen omaa minäänsä. Se ei pelota, eikä varmaankaan moni ajattele Lady Gagan pukeutuvan saunan jälkeen lihaan katsoessaan lasten kanssa Putousta. Mutta entä se jonka fasadi onkin valeminä. Omana itsenä julkisuuden turhuuksissa, mitä rajaa siinä voi olla. Mitä rajaa pitää? Hieman yksinkertainen huippu-urheilija voisi hyvinkin kadottaa itsensä julkiskuvastintaan katsoessaan, siinä missä pop-diiva käsittää lavaprostituoidun olevan vain edustukseen suunniteltu lavaminä. Tietenkin aina löytyy ihminen täyttämään unohtuvan paikan kameran edessä, päällä tai alla. Tavallisellakin on mahdollisuutensa. Mennä naimisiin kodinkunnostusohjelmassa laihtuvan isoveljen kanssa kunnes joku äänestää sinut avioliitosta ulos. Minä nautin nykyisestä tuntemattomuudesta. Paitsi lähikaupan myyjättäret minut tuntee. Surullista on kaupassa käynti jos ei minua tunneta.

maanantai, 10. elokuu 2015

Oikea Siipi vastaan Vasen Siipi

Viikon tai kaksi kulutin elämästäni, tai en elämästäni vaan sosiaaliselle puhelimen räpellykselle varastetusta ajasta, seuraten hyvänpahan Amerikan oikea-vasen taistoa. En toki sitä missä huonosti kammatulla tukalla, mutta suunnattomalla itseluottamuksella varustettu oikeistolainen valmistuu voittamaan ehdokkuuden ja asettumaan yritysjohtajaksi presidentin paikalle. Vastapuolellaan odotetusti se, sano nyt mistä minä sen muistan, se maailmanlaajuisesti nöyryytetty ykkösnainen joka hetkeksi hävisi kakkosnaiselle, vai oliko se kolmonen koska kakkosesta se ei jäänyt kiinni.

Propagandaa ja ainoaa oikeaa totuutta. Mikä on se voima joka laittaa ihmisen huutamaan (sikäli kuin caps lock –jumi nyt on huutamista) tuntemattomalle fuckin idiottia vain siksi, että tämä uskaltaa olla erimieltä, nielemättä kaikkea tai edes kysyen perusteita siitä miksi Obama on yleensäkin antikristus ilman mitään epäilyksiä. Vaikka en edes esittänyt omaa mielipidettäni antikristuksen henkilöllisyydestä joka epäilemättä on lääkelaskujen opettaja, olen jo leimattu lastenmurhaajaksi ja joksikin kivilajiksi jota en ole nähnyt. Ehkä joku voisi kertoa minulle esiintyykö sodomiittiä Suomessa.

Vasemman siiven karja, oli vertailun vuoksi hieman lievemmällä propagandalla liikkeellä. Ei toki ihan puhtailla hiihtäneet hekään. Oikea siipi sen sijaan istutti minuun pelon. Kun lastenmurhaajahomoavioitujat olisivat nauraneet minulle räkäisesti, asekiimaiset Jumalanratsastajat olisivat ripustaneet minut kaulastani roikkumaan kiroten saastaista. Kunhan ensin olisivat saalistaneet minut järjestelmällisesti kaiken tuhoten. En usko, että Jumala olisi kallellaan oikealle. Minä vietän hieman vasemmalle, mutta se johtuu huonohkosta selästäni. Jumalan selässä ei ole vikaa, koska hänen vartalonsa uusiutuu aina otettuaan osumaan. Näin sen on oltava.

Sehän nyt on taivahan tosi, että missä on jaossa valtaa, rahaa, osakkeita, nappulaa sekä hilloa, siellä kukoistaa PELI. Totuuden vääntely, hyvävelien kättely, syyllisyyksien välttely, muiden mielipiteiden vääräksi syyttely. Valitsen kuvan jossa sopiva ilme vastustajalla. Keksin siihen menevän sloganin ja saan lääkelaskujen opettajan sanomaan koko kansalle miten väärässä hän onkaan aina ollut. Samaa mieltä oleva mikkihiirikerhoni huutaa aamenta ja ovat kanssani niin samaa mieltä.

Hauskinta on se täysi epäloogisuus, että ameriikka, joka on asianajajien luvattu maa, pitää sisällään järjettömän määrän ihmisiä jotka edelleen argumentoivat esimerkiksi Obaman olevan ei-ameriikassa syntynyt tai Hillaryn tehneen vaikka kuinka paljon vankilakorttiin oikeuttavia rikoksia. Näin ainakin niissä kuvissa joita kumarretaan ja joille aamenta huudetaan. Ei riitä järkeily järkeistämään järjettömälle jos järjettä on syntynyt. Miten, kerro minulle miten, koko maasta ei löydy yhtään asianajajaa joka olisi tarpeeksi kunnian-/ rahan-/ maineenhimoinen pudottaakseen istuvan presidentin valtaistuimelta tai laittaakseen ex-ykkösnaisen vankilaan. Vai eikö ne olekaan käynyt lakimiesammattiin oikeuttavia opintoja? Vai olisiko niin, että itänaapurimme ei olekaan ainut aivopesijä. 

Jumala ei ole sinun puolellasi. Kuvitellaan että on Jumala, joka on ihmisille antanut tarinansa kirjassa ja sitä rataa. Uskoa ei ole nyt pakko, voi myös ajatella "mitä jos". Kaikki tarvittava on siinä -sanoi eräs pastori osoittaessaan raamattua. Aloittakaamme siitä oletuksesta. Olisihan se kornia, että kaikkivaltias olento lähestyisi ihmistä kirjoittamalla (kirjoituttamalla) 1504 sivuisen kirjan, josta merkityksellisiä ovat ainoastaan kohdat: "älä tapa" ja "älä mene miehen kanssa naimisiin ellet ole nainen ja älä sellaiseksi leikkaannu". Minä, Jumala, sanon sinulle, että sinun tulee pitää huolta heistä joilla on vähän. Sen tärkeyttä painottaakseni sanon vielä lujemmin, että jos jätät noita huonompiasi nälkään niin se on sama kuin jättäisit minut nälkään. -Kuulepa Jumala. Minä kyllä ratsastan sinulla ja kirjallasi saavuttaakseni omia päämääriäni, ja sen minä vain sinulle sanon, että kuten itsekin kirjassasi kirjoitat, odotappa kun peitän nuo merkitykselliset asiat ensin, niin että kyllä sitä laiskan ei tarvitse syödä kun se on kerran laiska. Tässä näetkö, olet niin itse sanonut. Tässä vaiheessa kaikkivaltiaan suu loksahtaisi ja hän löisi kämmenellä otsaansa ellei olisi materiaton henkiolento kai.

Voiko sitä kukaan olla aivopesemätön. Hetken iskulauseita luettuani, ja huomattuani ettei mikään argumentti, haistatus tai toivotus saanut minkäänlaista positiivista vastinetta pakenen paikalta. Tai napautan rastia oikeasta ylänurkasta ja vaivun istumaan hiljaa hetkeksi. On pakko sulkea silmät tuolta ja olla kuin ei olisi koskaan kuullutkaan moisesta. Pakolla aivopesen itseni uskomaan ettei maailmassa ole heitä. Saathan sinä uskoa kuten haluat. Mutta älä usko väärin, koska väärin uskominen vain satuttaa muita. Älä myöskään tunne väärin koska väärin tunteminen ei ole niin kliffaa eikä toisen huomioon ottamista.

 

perjantai, 31. heinäkuu 2015

Alku

Olen riippumatossa, mutta en millään tasolla koe olevani riippumaton. Olen riippuvaa lihaa, hitaasti raakakypsyvää suomalaista puhumatonta lihaa jolla on mahaa. Silmäluomista vasen on auki tavalla jonka vain herkkänahkainen ymmärtää. Sitä kirvelee valossa tavalla jonka vain aamu-uninen tietää. Selkä jonka rikoin tähän mennessä vaikeimman kauden alkutaipaleella, sitä vähäänkään katumatta, kieltäytyy kannattelemasta suorassa. Löydänkö tuen jolla seistä suoraselkäisenä, kypsyen riippumiseen, raakuuteen jollaista mieli kehittää pimennossaan ilman punaista valoa lyhdykkeissä, tylsyyteen jollaista turpaantakojamestarit kisälleineen eivät tule tuntemaan, koska hymyileville kasvoille hymyillään takaisin. Hymyillään vaikka monesti pitäisi sylkäistä.

Mutta voin hyvin. Niin sen näytän ja niin sen tulee olla. Tuomiot eivät minua kiinnosta enkä niitä edes ymmärrä. Minut tuomitsee Jumala jos häntä on ja minä tarpeeksi häntä kiinnostan, että hän tuomita jaksaa, sekä minä. Näistä kahdesta aktiivisempi olen minä.

Minulle on mielipiteet täysin yhdentekeviä, mikäli laukoja ei pelaa jääkiekkoa tai ei ole millään tasolla kohdannut minua niin, että tuntisin yhteyttä ja sen luomaa empatiaa. Tuomiot suosittelen kirjoittamaan paperille, taittelemaan haluamansa kokoiseksi ja työntämään syvälle peräsuoleen. Lubrikanttia ei tule käyttää. Mielipiteilläkään ei ole juuri merkitystä, koska tämä ei ole mikään mielipiteiden jakamispaikka. En ota mitään vastuuta mielien pahoittamisista, ketään ei pakoteta tätä lukemaan. (Havahdut sidottuna pimeästä huoneesta. Olet sidottu tuoliin, kätesi ja jalkasi ovat teipatut. Pääsi on kiinnitetty ihon lävistävillä ruuveilla liikkumattomaksi. Silmäluomet ovat neulottu pysymään auki. Naamioitu mies villapipossaan ilmestyy sinun ja tietokoneen näytön väliin. ”Nyt luet tämän kaiken” – sanoo mies ja puhaltaa hitaasti savut silmillesi).